Näytetään kategoria

Uutiset

Uutiset

PRO KUOLIMO RY:N KEVÄTKOKOUS 2022 OLI SUVANNOSSA

14.6.2022

Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Toimintakeskus Suvannossa to 23.6.2023
Peltoinlahdentie 15 Savitaipale.

Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen mukaisesti toiminnan tulokset vuodelta 2021.

Samalla oli tilaisuus keskustella tulevaisuuden toiminnan painopisteistä ja resursseista.
Kuolimon vesiensuojeluasioita olisi mm saatava edistettyä.
Jo aikaisemmin on päätetty siirtyä yhden kokouksen malliin. Sääntömuutos on työn alla.

Kiitos

Hallitus

Uutiset

MEDIATILAISUUS PRO SAIMAANNIERIÄ HANKKEESTA

7.6.2022

Keskiviikkona 8.6.2022 oli tiedotustilaisuus Savitaipaleen satamassa Pro Saimaannieriä hankkeen
tilanteesta ja tukiorganisaatioista. YLE Etelä-Karjala ja Länsi-Saimaan Sanomat olivat tekemässä uutisointia tapahtumassa.

Linkki Länsi-Saimaan Sanomien juttuun aiheesta. Kiitos toimitukselle.  Klikkaa tästä

Erittäin uhanalaisen saimaannieriän kannan kehittämishankkeen Pro Saimaannieriä yksi päärahoittajista
LähiTapiola Kakkois-Suomen edustajana toimitusjohtaja Teemu Routti luovutti Pro Kuolimolle 10 000€ shekin.
LähiTapiola on tukenut kolmevuotista hanketta yhteensä 15 000€.

Hankkeen tukijat: LähiTapiola, Tuuliaisen Säätiö, Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö, Rapala-rahasto, OP, WWF,
Ely-keskus, LUKE, Savitaipaleen kunta, Rapula Oy, Pro Kuolimo ry, Ala-Kuolimon osakaskunta.

Kuolimolle Pylköselle tapahtuneelle istutusmatkalle osallistuivat Pro Kuolimosta/ Jukka Kummunsalo, hankkeen vetäjä ja kuljettaja, Kari Kotirinta, sihteeri, LähiTapiolasta Teemu Routti veneen keulassa, YLE:stä Juulia Tillaeus toimittaja. Ylessä juttu on tulossa ulos tiistaina 14.6.2022.

Kyseessä oli viimeinen alkukesän istustuserä saimaannieriöitä, joita oli nyt jatkokasvatettu Luumäellä 32 päivää. Syyskesällä istutetaan loput.
Keväällä saatiin LUKE:lta yhteensä 35 000 vastakuoriutunutta poikasta jatkokasvatukseen.

Saimaannieriän-11vk lisäkasvatettuja poikasia Jukan sylissä lähdössä istutukseen 08062022   LähiTapiola-YLE-ProKuolimo lähdössä saimaannieriöiden istutukseen Kuolimolle 08062022 Saimaannieriän-11vk lisäkasvatettuja poikasia 08062022

 

 

 

 

 

 

 

 

Uutiset

YMPÄRIVUOTINEN KALASTUSLUPA TÄPLÄRAVULLE KUOLIMOLLE 2026 SAAKKA

30.5.2022

ELY-keskus on myöntänyt Kuolimolle ympärivuotisen luvan kalastaa Täplärapuja vuoteen 2026 saakka.

Tavoitteena on suojella erittäin uhanalaista saimaannieriää.

Luonnonvarakeskus-täplärapuasiaa

Tietoja lajista

 

10.06.2022 Rapumertoja 7 kpl. Kalaa ja täplärapuja nousee. Rapua on todella paljon.

Nyt kaikki ravustamaan ja siten suojelemaan saimaannieriäämme!
Kuten yllä on kerrottu täplärapu syö myös saimaannieriän poikasia pohjalla.

 

Hoitokalastustulosta paunetista Kuolimolla 08062022-1100

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uutiset

Saimaannieriän istutukset Kuolimoon 2022

22.5.2022

Hoitokalastus loppui 20.6.2022. Viimeinen erä saalista.

Hoitokalastus-loppui 20062022

 

 

 

 

 

 

 

 

 

8.6.2022 noin 300 poikasta istutettiin Kuolimoon Pylköselälle. Erä oli viimeinen alkukesän istutuseristä.
Loput kasvatetaan koko kesän ja istutetaan syksyllä.

Saimaannieriän-11vk lisäkasvatettuja poikasia Jukan sylissä lähdössä istutukseen 08062022Saimaannieriän-11vk lisäkasvatettuja poikasia 08062022

LähiTapiola-YLE-ProKuolimo lähdössä saimaannieriöiden istutukseen Kuolimolle 08062022

 

 

 

 

 

 

 

 

5.6.2022 noin 50 poikasta istutettiin Kuolimoon Pylköselälle.

25.5.2022 noin 15000 kpl erä saimaannieriän jatkokasvatettuja poikasia istutettiin Kuolimoon

Ovat kasvaneet reippaasti. Tästä videoon: Saimaannieriöitä kuljetuspussissa

Kuljetus alkaa.

Kuljetuspussit auton perässä n10000 poikasta

 

 

 

 

 

Istustus Kuolimoon Pylkönselälle.

Poikaset Kuolimoon pussista veneestä 25052022-1930

 

 

 

 

 

 

23.5.2022 Noin 5000 kpl erä saimaannieriän jatkokasvatettuja poikasia istutettiin Kuolimoon

21.5.2022 noin 10000 kpl erä Luumäellä jatkokasvatuksessa 10 pv olleita saimaannieriän poikasia
istutettiin Kuolimoon lauantaina illalla.

Kuvassa yksi useammasta erillisestä kasvatusaltaasta, joista lapolla imettiin poikaset
ja kuljetettiin ne Savitaipaleelle ja sitten Kuolimolle jossa ne istutettiin
Pylköselälle Ratavuoren rantaan hoitokalastettulle alueelle.

Kasvatusallas-1

 

 

 

 

 

 

Jatkokasvatus 10 pv on vaikuttanut ratkaisevasti saimaannieriän elinvoimaan.
Jo nyt ne ovat hyvin vilkkaita veijareita.
Saimaannieriöitä saavissa

Tästä videosta näkee, että poikaset osaavat jo napsia suuhunsa luonnon plantonia.
Vielä ruskuaispussi haittaa jonkin verran liikkumista.
Saimaannieriöitä altaassa

Happea kuljetuspussiin. Happea pussiin

Happea pussiin-2

 

 

 

 

 

 

 

 

Arvokas poikaslasti autossa. Pehmustettu alusta ja rauhallista
ajoa, ettei tärinä ja heitot haittaisi poikasia.

Kuljetuspussit auton perässä n3000 poikasta

 

 

 

 

 

 

 

 

Istutus alkamassa Kuolimolla Pylkönselällä.

Poikaset Kuolimoon pussi veneen reunalla

 

 

 

 

 

 

 

 

Poikaset Kuolimoon pussista veneestä-2

 

 

 

 

 

 

Sinne menevät ja heti sukeltavat pohjalle, jossa on suojaisia paikkoja.

Toivotaan niille menestystä. Saadaan Kuolimon erittäin uhanalainen relikti
saimaannieriäkanta elpymään hiljalleen.

Poikaset Kuolimoon pussista veneestä-1

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uutiset

Hoitokalastus turvaa saimaannieriän poikasia

22.5.2022

Hoitokalastus ennen ja vähän istutuksen jälkeen antaa saimaannieriän poikasille paremmat mahdollisuudet
selvitä ensimmäisista päivistä ja viikoista Kuolimossa istutuksen jälkeen.
Samalla nousee saimaannieriöitkin, joka kertoo siitä, että niitä Kuolimossa on.
Paunetista nieriä palautetaan järveen vahingoittumattoma ja pikkupetokalat viedään pois.

Oheinen video on paunettien tarkistuksesta 20.05.2022 jolloin nousi 4 saimaannieriää.  Nieriä haavissa

Uutiset

Kesän 2022 saimaannieriän istutukset Kuolimoon alkavat

11.5.2022

Kolmas kesä ja jakso alkoi Pro Saimaannieriä hankkeessa.
Maanantaina 9.5.2022 haettiin saimaanniäriän vastakuoriutuneita poikasia Luonnonvarakeskuksen
kalanviljelylaitokselta 35 000 kpl.  Poikaset laitettiin Luumäellä luonnonvesialtaisiin kasvamaan ja oppimaan
syömään luonnon planktonia ja oppimaan myös pakoreaktion.
Kasvatusta toteutetaan eri pituisia jaksoja, jonka  jälkeen erä kerrallaan ne istutetaan Kuolimoon.
Ennen istutusta istutusalueelta poistetaan pienkalastoa jotta ne eivät söisi kaikkia nieriän poikasia.

Hoitokalastuksessa nousee saimaannieriöitä, jotka palautetaan vahingoittumattominan Kuolimoon.

Kuvan videolla näkee poikasten vatsaan kiinnittyneen ruskuaispussin, joka haittaa niiden liikkumista ja pakenemista.
Kasvatuksen jälkeen pussi häviää ja kala ui hyvin ja pystyy pakenemaan hyökkääjiä.

https://youtube.com/shorts/gaBHbN4_9_Q

Hankeen ulkopuolella on istutettu suoraan Kuolimoon Morovalle 15 000 kpl.

Uutiset

Saimaannieriän suojelun opastaulut ovat asennettu paikoilleen

7.4.2022

Taulujen sijaintikartat: Saimaannieriä opastaulujen sijaintikartat 15052022

Luettelo sijainnista:

Taulujen sijainnit

 

 

 

 

 

 

 

Rakennekuva:

Kalasta viisaasti Kuolimolla Tiedotustaulujen rakenne 15052022

Taulut ovat asennettu.

Iso taulu 1500 mm x 750 mm (asennetaan 6 kpl)

Saimaannieriä opastustaulu 1422,4 x748,99

 

 

 

 

 

Taulujen asennusesimerkit:

Peltoinlahden satama:

Nieriän opastaulun sijointi 739-426-3-138 Satama Savitaipaleen kunta

 

 

 

 

 

 

 

 

Lepänkanto:

Nieriän opastaulun sijainti 739-426-3-5 Lepänkanto Duodecim

 

 

 

 

 

 

 

 

Pieni taulu 750 mm x 750 mm (asennetaan 12 kpl)

Saimaannieriä opastustaulu 750x750

 

 

 

 

 

 

 

 

Savitaipaleen tori:

 

Nieriän opastaulun sijointi 739-426-2-51 Tori Savitaipaleen kunta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uutiset

Kapakojan kosteikko on toiminut esimerkillisesti

24.3.2022

Savitaipaleen ensimmäinen kosteikko Kapakojassa on toiminut hyvin
jo 6 vuotta. Kosteikkoallas oli jo lähes täynnä ojan tuomaa humusta.
Se tarkoittaa, että kosteikkoallas on suojellut Kuolimoa suunnitellulla
tavalla. Se on estänyt monien tuhansien kilojen määrän humusta(ravinnetta)
valumasta uimarannalle ja kauniiseen Kuolimoomme.

Kapakojan valuma-alue on noin 300 ha, kosteikkoaltaan pinta-ala 3 000 m2,
vesipinta-ala 2 500 m2, viipymä 2 tuntia, keskiylivirtaama MHQ 350 l/s.

Pro Kuolimo ry oli mukana edistämässä kosteikon rakentamista 2015.
Kiitos Lappeenrannan ympäristötoimelle ja Savitaipaleen kunnalle sekä kaikille
hankkeen toteuttajille saimme aikaan jotain tosi tärkeää!

Tämä on konkreettinen esimerkki kosteikkojen hyvästä toiminnasta.
Niitä tarvitaan useita satoja lisää Kuolimolle ja sen valuma-alueelle.

Kuva ruoppauksesta juuri nyt ja avajaisista 2015.

Kapakojan kosteikon ruoppausDSC_0449

 

 

 

 

Uutiset

Saimaannieriän seurantaa Kuolimolla talvinuottauksen yhteydessä

26.1.2022

Parhaillaan Kuolimolla on menossa ammattikalastajan talvinuottaus ja siihen on yhdistetty
saimaannieriän seuranta. Nuottaus alkoi tammikuussa 2022. Alussa tehtiin useita nuottauksia joissa ei ollut yhtään nieriää.

Kevät on koittanut ja nuottaus on lopetettu 17.4.2022.

Nuottaus 17.4.2022: Lepänkannossa.
– 1 kpl saimaanieriä, noin 3-4 vuotias, joka oli ainoa havainto tämän vuoden talvinuottauksen
yhteydessä Lepänkannossa.

Video nieriästä:  https://youtu.be/mUZIp3fjKSM
Video saalista, joa ei miellyttänyt kalastajia: https://youtu.be/6eOVsCWdnn8

Nuottaus 16.4.2022: Morovalla. Ei nieriöiä.

Nuottaus 10.4.2022: Pöntyä
– 2 kpl saimaannieriöitä
Video:     https://youtube.com/shorts/MxwXcNMQiDg

Saimaannieriä ämpärissä 10042022-2 Saimaannieriä ämpärissä 10042022-1

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nuottaus 6.4.2022: Honkasaari
– 3 kpl noin 2-3 vuotiaita

Katso videolta:

https://youtu.be/jjg9BbbrTBs
https://youtu.be/ox9Nnpx0yEo

Nuottaus 16.3.2022: Honkasaari
– 1 kpl noin 1,5kg
– 1kpl noin 23 cm

Katso videolta:

https://youtu.be/bwlIUm-ptJQ

Nuottaus 27.2.2022: Hyrkkälässä 3 saimaannieriää.
– 1 kpl kevään 2021 poikasia
– 2 kpl 2-3 vuotiaita

Nuottaus 10.2.2022: Säkniemessä. 7 saimaannieriää.

Katso viedeoita:

https://youtu.be/bCgDGNUPfUY

https://youtu.be/VQMVnkXG63M

Nuottaus 07.02.2022: Pylkönselkä. 2 saimaannieriää.

Katso videota:

https://youtu.be/AQI2KVpQhi4

https://youtu.be/EuWycSkMJeI

Nuottaus 03.02.2022: Ei yhtään saimaannieriää.

Nuottaus 02.02.2022: 8 saimaannieriää.

 

Nuottaus 25.01.2022: Isoselkä, 1 saimaannieriä.

Iso-Selältä nuotasta löytyi yksi poikanen. Pituus arviolta 18-20 cm.
Poikanen tietenkin vapautettiin. Ämpärissä on myös kaksi muikkua.
Huomatkaa, että Kuolimon vesi näyttää ja melkein maistuukin lähdevedeltä!

Video: https://youtu.be/tuV8Sz7uoqk